Uusia osaajia RekryKoulutuksella
Mikkelin tehtaalla käynnistyi maaliskuussa Casemetin, KasvuEsedun ja TE-palveluiden yhteinen RekryKoulutus. Koulutukseen osallistuneet valmistuvat kuluvan kevään aikana kokoonpanon työtehtäviin. Koulutus pitää sisällään niin työssäoppimista kuin luentotyyppistä opiskelua. Lähes kaikki opetus tapahtuu Casemetin tiloissa. Opintoihin kuuluu sähkötekniikan perusteita sähkökeskus- ja laitevalmistuksessa, kytkentä- ja liitosharjoituksia, sähköpiirustusten lukutaitoa sekä työhön vaadittavien korttikoulutusten suorittaminen. Casemetillä opiskelijat ovat päässeet tekemään monipuolisesti kokoonpanon työtehtäviä sähkökeskusten ja ilmanvaihtokoneiden parissa.
”Koulutus on edennyt todella hyvin ja olemme saaneet mukaan aivan loistavan porukan! Tämä on ollut kaiken kaikkiaan erittäin positiivinen juttu, minkä ansioista meillä on pian talossa uusia ammattitaitoisia osaajia.” tiivistää Mikkelin tehdaspäällikkö Karo Häkkinen, kun häneltä kysytään ajatuksia RekryKoulutuksesta.
Osalle opiskelijoista ala on ollut täysin uusi, osalle on jo kertynyt jotakin kokemusta sähkömekaanisesta kokoonpanosta. Kaikkia opiskelijoita kuitenkin yhdistää tunne siitä, että koulutus on suorastaan imaissut mukaansa. ”On ollut todella mielenkiintoista ja mukavaa oppia joka päivä uutta! Siksi aikakin on varmasti mennyt todella nopeasti!” summaavat kaikki RekryKoulutuksen opiskelijat. Nopeasti aika on mennytkin, sillä toukokuun lopussa häämöttää jo koulutuksen päättyminen ja valmistuminen sähkömekaanisen kokoonpanon työtehtäviin.
Kuva: Rekrykoulutuksessa mukana oleva Jerry Halonen johdottaa sähkökeskusta.
- Julkaistu 11.05.2022
Kaikki uutiset
Casemetin ja Jukurien vahva yhteistyö jatkuu pääyhteistyökumppanuutena
Liigakausi on jälleen pyörähtänyt käyntiin kuin myös Casemetin ja Jukurien vahva yhteistyö kaudelle 2024-2025! Lue lisää
Casemet-konsernin kotelotuotepäällikkö Aki Hyyryläinen luottaa Cubo-koteloiden ominaisuuksiin vaativissakin olosuhteissa
Casemetin Cubo-vakiokotelosarjan tuotteet ovat sertifioituja, vaativiin olosuhteisiin suunniteltuja metallikoteloja. Casemetin kotelotuotepäällikkö Aki Hyyryläinen luottaa siihen, että Cubo-vakiokoteloiden ominaisuudet, kuten IP- ja IK-luokitus, takaavat kestävän suojan asiakkaiden tuoteratkaisuihin. Lue lisää
Casemet mukana Alihankinta-messuilla Tampereella sekä Scanautomatic-messuilla Göteborgissa
Osallistumme lokakuussa 2024 kaksille suurille messuille: Alihankinta-messuille Tampereella sekä Scanautomatic-messuille Göteborgissa. Lue lisää
Ville Turunen on aloittanut Casemet Mikkelin tehdaspäällikkönä 1.4.2024, Karo Häkkisen siirtyessä konsernin operaatiojohtajan tehtäviin
Ville Turunen on aloittanut Casemet Mikkelin uutena tehdaspäällikkönä 1.4.2024. Aikaisemmin tehdaspäällikön tehtäviä hoitanut Karo Häkkinen on siirtynyt Casemet-konsernin operaatiojohtajaksi. Lue lisää
Casemetin myyntitiimi laajentuu Ruotsiin
Casemet-konserni laajentaa toimintaansa vahvistamalla myyntiorganisaatiota Ruotsissa. Lue lisää
Casemet osallistuu Pohjoismaiden suurimpaan sähköalan ammattitapahtumaan, Sähkö Valo Tele Av -messuille 7.−9.2.2024
Sähkö Valo Tele Av -messut ovat toimialansa odotettu sosiaalinen tapahtuma! Tervetuloa mukaan alan tärkeimmille messuille! Lue lisää
Yhteistyö Pärnu Sadam -koripallojoukkueen kanssa jatkuu
Saimme viikko sitten vieraaksemme Pärnun tehtaalle paikallisen koripallojoukkueen Pärnu Sadamin. Lue lisää
Casemet Mikkelin tehtaalla on käynnistynyt mittava tuotantotilojen laajennusprojekti
Mikkelin tehtaalla on käynnistynyt rakennusprojekti, jossa tehdasta laajennetaan lähes 1000 m² verran lämpimällä tuotantotilalla. Lue lisää
Casemet Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kokkonen siirtyy eläkkeelle
Pitkän ja vaikuttavan uran valmistavan teollisuuden johto- ja kehittämistehtävissä tehnyt Casemet Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kokkonen siirtyy eläkkeelle vuoden 2024 alussa. Casemetin uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty 1.1.2024 alkaen Sanna Vihersalo. Lue lisää
Casemetin ja Jukurien yhteistyö syvenee tulevalla kaudella pääyhteistyökumppanuudeksi
Casemet ja Jukurit ovat tehneet tiivistä yhteistyötä jo pitkään. Molempia yhdistää palo kasvaa ja kehittyä, ja vuosien saatossa yhteistyökumppanit ovatkin päässeet seuraamaan toistensa merkittäviä kehitysaskeleita. Lue lisää